sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

Korttihaaste nro 12

Tulipa taas osallistuttua haasteeseen. Itseasiassa tähän jää koukkuun, kun pitää heti joka perjantai käydä katsomassa millainen uusi malli on. Ajatuksena minulla oli, että teen kiitos kortin ystävälle, jolta ostimme tytölle ison kasan nuken vaatteita. Heinäkuussa olisi tarkoitus käydä hänellä kylässä ja viedä samalla kortti + rahat.

Luonnos näytti tältä
ja oma versioni on tässä (kuvasta tuli näköjään vähän huono, mutta jospa selvää saisitte)
MYYTY

Synttärionnittelut

Tytön kummisedällä oli sekä nimi- että syntymäpäivä. Tämä kortti lähti hänelle. En olekaan tehnyt aiemmin tällaisia "maisemakortteja", oli ihan mielenkiintoista tehdä.
"Postitettu"

lauantai 21. kesäkuuta 2008

Korttihaaste nro 11

Juhannus on kulunut rattoisasti väritellessä leimakuvia ja tehdessä uutta jehkottaren korttihaastetta. Innostuin pitkästä aikaa värittämään akvarelliväreillä, kun sain viimein toimivat vesivärisäiliöpensselit. (huh, mikä sanahirviö) Tässä valmis kortti

Olemme tytön kanssa yhdessä väritelleet, kumpikin tietysti omia kuvia. On niin rauhallista, kun potilas on viimeinkin toipumassa leikkauksesta. Kärsii jo hyvin syödä ja nukkuu yöt, enää ei tarvi heräillä antamaan lääkettä ja lohduttamaan.

perjantai 20. kesäkuuta 2008

Hyvää Juhannusta

Tämä ihana penny blackin kisu toivottelee puolestani kaikille oikein hyvää juhannusta!!!

Vauvakortti sinisenä

Oli ihan pakko tehdä kortti pojallekin, kun niitä ei ole juuri yhtään. Aikaisemmassa tekstissäni mainitsinkin, kuinka en "osaa" tehdä kortteja pojille. Tässä on nyt kuitenkin tämä yksi.

lauantai 14. kesäkuuta 2008

Korttihaaste nro 10

Parin viikon tauon jälkeen ehdin minäkin mukaan haasteeseen. Korttini on taas hieman muunneltu alkuperäisestä. Kuvan reunassa on kyllä nauha, mutta salamavalo kiiltää siitä aika pahasti. Onkin muuten tiimarin uusia nauhoja, joissa on teippi valmiiksi takana. Jonkun piti saada ostaa niitä :)

Kesälomakortti hoitajalle

Meidän neitokainen jää pois pitkäaikaiselta hoitajalta ensi viikolla, siksi hän teki hoitajalle rennon siilikortin. Ensi syksynä alkaa sitten eskari. Hän väritti itse promarkkereilla, leikkasi ja valitsi paperit + kukat. Minä hieman autoin laittamaan vain paikoilleen materiaalit. Ilmiselvästi tytöllä on värisilmää näihin juttuihin, ainakin äidin mielestä :)

keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Toipilaan hoitoa ja pari korttia

Tytöltä leikattiin sitten kita- ja nielurisat. Kaikki meni hyvin ja nyt ollaan kotosalla toipumassa. Viikko tuntuu vaan menevän tosi äkkiä ja ensi viikolla pitäisi jo mennä töihin. Itseä mietityttää miten tyttö jaksaa hoidossa ensi viikolla. Ruokavalio kun pitää olla vielä pehmeää ja rasitusta pitää välttää. Jospa se tästä jotenkin menisi.

Pari korttiakin olen saanut tehtyä. Magnolian vauvakuva käy mielestäni joko vastasyntyneelle tai 1v kortiksi. Kumma juttu muuten, mutta en osaa tehdä pojille kortteja. Tuostakin tuli automaattisesti tyttö :)
Olen aivan ihastunut näihin Penny Blackin leimoihin, täytynee hankkina muutama itsellekin. Tämä siili joka vie juoksujalkaa kukkia päivänsankarille, lähti tänään postiin. Teimme sitä yhdessä tytön kanssa eilen illalla. Sen enempää en kerron, jos sattuu että kortin saaja käy täällä blogissa kurkkimassa. "Postitettu"

sunnuntai 8. kesäkuuta 2008

Ampparikissa

Kulunen viikon saldoksi on tullut peräti yksi kortti, tämä Penny Blackin kissan olen saanut vaihdossa.
MYYTY

Viime viikon korttihaastekin jäi väliin ja samoin voi käydä tälläkin viikolla. Koko viikko on mennyt tytön sairastelun merkeissä. Tuntuu, että kaikki taudit pukkaa yhtäaikaa päälle. Huomenna olisi nielurisaleikkaus edessä, JOS lääkäri päättää leikata. Neiti kun ei ole vieläkään täysin kunnossa. Jos leikkaus tehdään, niin ensi viikko meneekin sitten toipilasta hoitaessa.