Eräänä yönä mietin tätä masking tekniikkaa, että kuinka se tehdään. Eilen sain sitten inspiraation kokeilla. Eli tässä on kaksi eri leimasinta käytössä ja täytyy sanoa että itse tykkään lopputuloksesta. Lisäksi laitoin tytölle vielä vaatteet päälle eli leimasin pinkille paperille.
(pahoittelen kuvan huonoa laatua)
perjantai 31. heinäkuuta 2009
torstai 30. heinäkuuta 2009
Penny blackin hiiret
Pennyn hiiret ovat jääneet minulla ihan unholaan. Tämä kuva löytyi väritettyjen laatikosta, kuva on väritetty akvarellipuuväreillä.
PS: Jälleen tuli todistettua ettei migreenin ollessa päällä kannata tehdä ajattelua vaativaa työtä!
Olen nyt avannut uuden blogin (korttisopin) johon laitan kaikki kortit esille jotka ovat ostettavissa. Linkki blogiin on tuossa ylhäällä oikealla.
PS: Jälleen tuli todistettua ettei migreenin ollessa päällä kannata tehdä ajattelua vaativaa työtä!
Olen nyt avannut uuden blogin (korttisopin) johon laitan kaikki kortit esille jotka ovat ostettavissa. Linkki blogiin on tuossa ylhäällä oikealla.
maanantai 27. heinäkuuta 2009
keskiviikko 22. heinäkuuta 2009
tiistai 21. heinäkuuta 2009
Langoilla jälleen
Muutaman päivän nettipimento on takan. Eiköhän sitä taas muista ukonilmalla ottaa piuhat pois seinästä... :)
Tästä tuli niin keltainen että... Kukissa on koholakkaa, josko se nyt kuvassa näkyy. Tämä leimakuva on niin iso, ettei tähän oikein mitään muuta sitten sovikkaan.
Sitten neidin kortteja. Vauvakuva on Hollannista tuollainen valmiiksi painettu, vähän leimakuvan tapainen. Hän on itse valinnut taustapaperit ja muut koristeet + värittänyt kuvat.
tiistai 14. heinäkuuta 2009
Aamuhetki kullan kallis
Huomenta vaan kaikille. Meidän neiti herätti minut aamulla jo kuuden aikaan, joten olen tässä ehtinyt tekemään jo muutaman kortinkin!! Laitan pari tähän näytille.
Ruusua kantava neito on ollut kauan väritettynä enkä ole tiennyt miten sen käyttäisin. Lopulta leikkasin ääriviivoja pitkin + poistin siivet. Tausta löytyi vahingossa. Tästä tulikin sitten todella yksinkertainen. Kiekura on leimattu paperiin ja muutama perhonen lisättynä. Siinä se. Yksinkertainenkin on joskus kaunista.
Sitten toisena on tämä pappa, välillä eri väreissä eli ruskeana ja hieman nuorempana. ei ainakaan ole vielä harmaantunut :)
lauantai 11. heinäkuuta 2009
Leidienergia jyllää
Ihanainen nainen balettipuvussaa löytyi myös vanhoista kuvakätköistä. Muistaako kukaan kenen leimasin tämä on???
Tästä meinasi tulla ällön pinkki joten piti laittaa sekaan vähän ruskeaa. tässä tädissä on noilla muodoilla todellista leidienergiaa...
perjantai 10. heinäkuuta 2009
Onnittelut shamppanjan kera
Penny Blackin kissa leimakuva on ollut aikoja tuolla laatikon perukoilla. Nyt innostuin värittelemään pois noita vanhoja kuvia. Teksti puuttuu vielä täysin, koska en eilen sitä millään osannut päättää. Kuva on väritetty copiceilla, pienessä riipuksessa (joka näkyy mustana) lukee made for you.
sunnuntai 5. heinäkuuta 2009
Hymyjä ja hyvää mieltä
Tässpä tulee näitä uusia keijuja. Ihan kivoja ovat väritellä ja niin söpösiä,että tytärkin halusi omansa. Kuvat on otettu taas kännykällä eli onkelma on sama kuin aiemminkin, että en saa niitä pienemmäksi. joten tässä näkyy sit mun askartelualustanikin...
Vihreässä kortissa käytin tuossa keijusetissä olevaa boordia ylhäällä ja alhaalla näkyviä kukkia. Kuvassa ei yhtään erotu että perhosissa on koholakkaa. Itse pidän enemmän tästä ekasta kortista.
keskiviikko 1. heinäkuuta 2009
Nimpparikortti pojalle
Minulta pyydettiin nimipäiväkorttia pienelle pojalle. Tällaisen sain aikaan. Minusta tämä nalle sopii hyvin vielä vajaa kaksi vuotiaalle.
Kuva on väritetty jälleen copiceilla ja promarkereilla, nuotit ovat kuvioleikkurilla tehtyjä ja leimasin stämpelbodenista.Lisäksi sain viime viikolla postia Englannista; tällaiset keijuleimasimet. Nämä ovat jotain uutuuksia sielläkin. Pari korttia on jo työnalla :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)