sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Me mennään naimisiin...

Kortti on tehty helpolla, eli kuva on valmis lotv;n kuva. Tosi ostin kyllä tämän leimasimenkin samalla. Tytär meinasi kun näki kortin, että äiti huijjaa, kun kuva onkin valmiiksi painettu ;)
No söpö silti, ainakin minusta.

lauantai 26. helmikuuta 2011

Perhonen

Vihdoinkin sain stanssattua tuon perhosen irti. Oli vähän ongelmia stanssin kanssa, mutta kiitos neuvojen, nyt pelittää.
Tähän perhoseen käytin helmiäiskartonkia, siksi kiiltää kuvassa. Tausta näyttää paljon vaalemmalta näköjään kuin mitä oikeasti on :)

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Hiljaistakin hiljaisempaa

Korttirintamalla on ollut viime aikoina todella hiljaista, jostain syystä kipinä on tällä hetkellä hyytynyt. Jotain pientä olen saanut tehtyä...
Jospa se into taas kevään myötä palaa, kunhan herään ensi "talviunesta."
Tässä kuitenkin pari aikaan saannosta ;)