Eli minulla on vähän "onkelmia" noiden spellbinderin stanssien kanssa. Osaan kyllä käyttää niitä, (kokeiltu on) mutta en oikein ole jyvällä siitä, että onko niitä settejä saatavan useampaa eri kokoa? Esim. ovaalia on ulkomaan nettikaupoissa ollut large ja small kokoja. Kuvissa ne näyttävät kuitenkin ihan saman kokoisilta. Millaisenhan sitä osaisi ostaa, jotta sillä olis sitten käyttöäkin????
Täällä olen hieman huuli pyöreänä :) Osaisko joku kertoa mulle?
sunnuntai 14. joulukuuta 2008
perjantai 12. joulukuuta 2008
Korttihaaste nro 36
Tulihan tästä valmista, Miijjan tekemä luonnos oli ihan simppeli, minusta ainakin. Kortti ei todellakaan ole noin kierossa, vaan kuvaus on vaihteeksi epäonnistunut. Lisäksi yläkulmassa näyttää näkyvän tytön sormi :)
Enempiä selittelemättä, valmis kortti on tässä.

keskiviikko 10. joulukuuta 2008
Karkkipussi kokeilua
Maijun blogissa törmäsin tällaiseen itse tehtyyn karkkipussi ideaan. Päädyin sitten itsekkin kokeilemaan tätä.


Ainoa leimasin mikä minulla mahtui tähän on tämä hiirulainen. Taustan tein leimaamalla valkoisella lumihiutaleita kartongille. Kiinnitys tekniikka olis voinut olla joku muu kuin niitti, mutta mulla ei nyt oikein leikannut miten tuo raskas pussi muuten pysyy paikoillaan. Jättäkääpä kävijät vinkkejä jos käytätte muuta tapaa. Toki olishan nuo voinut jollain peittää, mutta en oikein innostunut asiasta.

tiistai 9. joulukuuta 2008
Minäkin sitten sorruin tähän :)
Kauan aikaa olen arponut tämän Cuttlebugin (= "äidin lelu") kohdalla että ostan, en osta, ostan....
Eilen se sitten tuli postista, päätin satsata tähän kun sain niin hyvät veronpalautukset. (seli seli)

Hetihän me sitä tytön kanssa testattiin ja täytyy sanoa että ihastus oli molemmin puolista. Tytöstä olisi ollut kiva veivata sitä kampea ja minä ihastelin aikaan saannoksia.
Tämähän tietää vaan lisää rahan menoa, mutta harrastuksethan maksaa ;)
Tänään odottelen saapuvaksi spellbinderin stansseja niin pääsen tosi toimiin. Nythän minulla on aikaa, kun sain jatkoksi kahden viikon sairasloman jalkani vuoksi. Siinä olikin nilkassa jännetupintulehdus ja lääkäri määräs kotioloihin., kielsi jopa joulusiivouksien tekemisen. Nyt saa sitten tytär jamies hoitaa kotihommat ja minä vain lepäilen... (epäilen kyllä tämän onnistumista).
perjantai 5. joulukuuta 2008
Pakettikortti ja vähän muutakin
Tuli sitten eilen tehtyä kortteja. Tuo yksi tonttu pyöri pöydällä yksinäisenä ja sain ajatuksen tehdä siitä pakettikortin, yksinkertaisen sellaisen. Tällaisen siis..

Tämä kortti on myös ollut jonkin aikaa puolivalmis. Vaihteeksi halusin kokeilla tummahiuksista tyttöä. Sinällään ihan ok juttu, mutta jokin tässä tökkii. Tai sitte mun kipeä jalka vaikuttaa jo ajatteluunkin. (olen tavallista ärtyneempi) tytön sukat ja rusetti on väritelty finstamperin kirkkaalla hilekynällä (vai mikähän sen nimi oli). Joka tapauksessa upea keksintö.

torstai 4. joulukuuta 2008
Myytävänä leimasin
Tämä leimasin oli täydellinen heräteostos. Muutaman kuvan olen sillä leimannut, mutta tämä ei ole oikein minun makuuni, niinpä myyn tämän pois. Leimasin on unmounted ja hinta 0n 6.80 € postikuluineen. Jos kiinnostaa, niin ota yhteyttä touhuajatohinaa (at) luukku piste com

Ja taas sairastellaan..
..että näin taas, minulla on ihan outoja "tauteja" nykyään. Eilen kävin kipeän jalkani kanssa lääkärillä ja hän sanoi, että minulla on akillesjänne ja kantapää tulehtunut. HOH HOI, mistähän minä sellaisenkin olen onnistunut saaman aikaan. Tässä pitäisi nyt muutama päivä olla hissukseen ja syödä buranaa. Toivottavasti auttavat, en meinaa halua enää uutta piikkiä jalkaani kävi sen verran kipeää :(
Jotain hyvääkin tässä on, nimittäin nyt saa ihan luvan kanssa kortteilla kun ei voi oikein muutakaan tehdä :)
Heitän tässä kehiin pari pukkia, jotka minua pyydettiin tekemään. Itse tykkään tuosta punaisesta versiosta enemmän. Tein pienen testin noiden mistelin lehtien kanssa. Niissä oli valkoisella kirjoitusta ja muutenkin olivat likaisen vihreitä, niinpä väritin ne kauttaaltaan finnstamperilta ostamillani glitterkynällä vihreäksi JA HIENOT TULI. Teksti peittyi täysin ja lopuksi tuli vielä upea kimallus. Olen erittäin tyytyväinen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)