maanantai 17. maaliskuuta 2008

Ostoksia ja pettymyksiä

Nyt menee hermot.... sain uuden tekstin kirjoitettua ja tämä systeemi otti ja tilttasi. Nyt sitä ei sitten ole missään, että ei muuta kuin uusiksi kirjoittamaan. Sekin vielä!

Aamulla kävin siis kärkkäisellä etsimässä promakerin tusseja. No eihän niitä sielä enää ollut, ei löytynyt edes paikkaa missä olisivat olleet. Olen nimittäin useasta blogista lukenut, että niillä on väritelty leimakuvia ja kuvat ovat kyllä olleet tosi kauniita. Olis ollut kiva kokeilla muutamalla tussila miltä ne tuntuvat omaan käteen. Saisihan näitä toki ulkomailta tilaamalla....

Löysin siinä etsiessäni kuitenkin paksumpaa vesiväripaperia (165g) ja akvarellipaperia kahdenlaista (200g ja 300g). Ihmeellisintä oli, että tuo vesiväri- ja toinen akvarellipaperi sijaitsivat lasten väritys- ja puuhakirjojen hylyssä. En ois kyllä sieltä osannut etsiä! Meinaan kun noille papereille ja taiteilijan tarvikkeille on ihan omat hyllynsä. No, löysinpä kumminkin. Nyt pääsen sitten kokeilemaan, että mikä paperi on parasta. Tyttö saa sit muut ihan omaan käyttöönsä, vaikkapa vesivärittelyyn.


Samalla reissulla ostin myös ison säilytyslaatikon, noille mun pikkutavaroille. Vaikuttaa ainakin ihan näppärän kokoiselta, saa nähä sitten kun alan sitä täyttämään kuin käy.

Ei kommentteja: