sunnuntai 25. toukokuuta 2008

Taustapapereiden tulostaminen netistä

Olen muutaman kerran maininnut tulostaneeni kuviopapereita netistä. Jonkun verran olen saanut kyselyitä, että mistä. Yksi hyvä paikka on Canon, sinne tulee uusiakin papereita välillä. Toinen on Papercraf inspiration.

Korttihaaste nro 7

Perjantaina piti heti kotiin tultua päästä katsomaan millainen uusi korttihaaste on. Tänään sain vasta valmiiksi, kun eilinen päivä meni pihalla touhutessa. Ohjetta en noudattanut ihan kirjaimellisesti. Tässä tulos

sunnuntai 18. toukokuuta 2008

Korttihaaste nro 6

Sain tämän viikkoisen korttini taas tehtyä. Kuva oli toki valmiina väritettynä jo. Paperit olen tulostanut netistä ja kukat ovat tiimarin. Leimakuvan olen saanut jossakin vaihdossa.

perjantai 16. toukokuuta 2008

Hiljaiseloa

Viikko on taas vierähtänyt, postia on tullut maailmalta mutta aikaa ei ole ollu tehdä. Flunssa yrittää päälle ja on ollut tosi aikainen töihin meno. Selityksiä riittää :)
Tänään kävin katsomassa uuden korttihaasteen ja tarkoitus olis se taas viikonloppuna väsätä. On vaan yksi pieni ongelma, tai aika isokin. Minä nimittäin hukun kohta kortteihin. Niitä on tosi kiva tehdä, mutta mihin ihmeeseen ne laita. Kauppa ei käynyt kovin hyvin viimeksi kun kaveri työpaikallaan niitä myi. Olisko kellään ehdotuksia ???

sunnuntai 11. toukokuuta 2008

Korttihaaste nro 5

Tässä korttini Jehkottaren korttihaasteeseen.
MYYTY

lauantai 10. toukokuuta 2008

Välillä muutakin

Kaverilla oli jokin aika sitten synttärit, jotka minä unohdin! "häpeää". Viikolla vein sitten hänelle tällaisen "ikikukan". Kokosin kaksi 3d kuvaa jotka laitoin avattavan akryylipallon sisään. Kuvien taustalle laitoin vaaleaa paperia. Lopuksi tein rusetin tiimarin ihanasta nauhasta. Saaja ainakin tykkäsi, ainakin sanoi niin.... miten on "kummitäti" puhuitko totta?

sunnuntai 4. toukokuuta 2008

Korttihaaste nro 4

Eilen värkkäsin taas uuden korttihaasteen parissa, lopputulos on tässä. Teksti puuttuu tarkoituksella, lisäilen sitten jälkeenpäin kun tiedän kenelle kortti menee. Leimakuvan olen saanut vaihdossa.


Uusia magnolian leimasimiakin piti testata ja tässä yksi tulos. Tämä ei kuulu koerttihaasteeseen vaan on tehty ihan "muuten vaan".