Näytetään tekstit, joissa on tunniste Woj:n kortit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Woj:n kortit. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Tilaustyöt

Pari tilauskorttiakin on tullut väännettyä.
Ensimmäinen, hääkortti on menossa saajilleen vasta kesällä, mutta en usko heidän täällä käyvän joten uskallan julkaista kuvan.


Toinen, 90v kortti oli haastava tehdä. Jotenkin noin iäkkäälle on aika vaikea tehdä kortti (ainakin minusta). Päädyin sitten tällaiseen ihan perus juttuun, kukkia jne.


Sitten vielä pientä hehkutusta, voitin tuolla Karenin haasteessa ekan palkinnon ja sain valita 3 hänen iki-ihanaa kuvaansa. Että joku on onnellinen :)

lauantai 26. joulukuuta 2009

Hääkortti

Joulu alkaa olla ohi ja paluu arkeen alkaa.
Tänään minulla on ollut aikaa istahtaa kortteilemaankin, tytsi on ollut anoppilassa. Eli äiti on saanut vapaapäivän peleistä ja leikeistä :)
Värittelin lähinnä kuvia valmiiksi , mutta sain tehtyä yhden valmiinkin kortin.
Leimasin on itselleni uusi, Mihannan loppuunmyynnistä hankittu. Värittelin copiceilla ja käytin kahta eri vihreää flowersoftia tuossa vaunujen "kukkaosassa" + kukkia siinä edustavat pinkit helmenpuolikkaat. Näitä pitäisi tehdä enemmänkin, kesällä hääkortteja menee aika paljon ja tällä hetkellä "varastotilanne" on nolla.