Näytetään tekstit, joissa on tunniste leimailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leimailu. Näytä kaikki tekstit
torstai 15. tammikuuta 2009
Onnea 80-vuotiaalle
Aamulla sain viestin, että tarvittaisiin kortti 80-vuotiaalle miehelle. Tulipa heti mieleeni tämä vaari leimasin. Aamupalan jälkeen kaivoin esiin leimailutarpeet ja aloitin homman, ehdin kuin ehdinkin valmiiksi siihen mennessä, kun hakija tuli paikalle :) Olisin vielä laittanut vuosiluvunkin korttiin, mutta en löytänyt mistään niitä. Mihin lie olen tunkenut, vai olisikohan minulla jo liikaa tuota askartelutavaraa, eli osa joutuu jo hukkaan :)

torstai 31. heinäkuuta 2008
Kissa kortteja ja postia
Tällä viikolla on kotona kaaos menossa, vaihdamme ikkunoita ja joka paikka on sekaisin.
Toisessa kortissa Penny Blackin kisulla on lokoista oltavat. (Voi kun olisikin näin, saisi vain olla ja nauttia.)
Tästä huolimatta olen saanut pari korttia valmiiksi.
Ensimmäinen on synttärikortti, josta saajan tiedot on peitetty. Kuva on pyörinyt valmiina pitkään ja nyt natsasi kohdalleen mihin ja miten käytän. Kisu vie ilmapallokyydillä onnitteluja :) Kuvasta ei myöskään paljon näy, että olen reunat väritellyt vihreällä leimavärillä.

Toisessa kortissa Penny Blackin kisulla on lokoista oltavat. (Voi kun olisikin näin, saisi vain olla ja nauttia.)
Taustapaperi on taas netistä ja kukat olen leikannut cchobbyn leikkurilla.

Tänään sain myös postia Hollannista, tilasin 3D kukkaisia, kun ovat päässeet loppumaan. Nyt pääsen taas tekemään cd kortteja, kunhan ensin leikkelen kuvat. Nämä olivat minusta aivan ihania :)

lauantai 12. heinäkuuta 2008
Nallekarhut
Eka kortti uusilla leimoilla on valmis. Minusta tuo nallepari on tosi söpö. Kuva on väritetty promarkereilla tussipaperille, lisäksi varjostin nalleja akvarellikynällä. Nauhat kiiltää taas inhottavasti.

perjantai 11. heinäkuuta 2008
Jee, posti tuli :)
Uskomaton yllätys odotti tänää postilaatikossa, mun tilaus Cuddlybuddly:sta oli tullut. Tilasin tiistaina ja tänään ne olivat jo minulla, TODELLA NOPEAA!!!
Tällaisia ihanuuksia sain, eli leimoja ja priman kukkia. Joulukelloja ruseteissa ja pari nauhaa (jotka unohtui kuvasta pois)

Pitihän minun heti kokeilla muutamaa leimaa ja menin onneton käyttämään tiimarin mustetta, joka sotki sitten leimat mustaksi. Arggh!!
Sinälläänhän se ei haittaa muuta kuin itseä, ei siis itse leimaamista. Ovat vaan aika kamalan näköisiä.
perjantai 4. heinäkuuta 2008
Hellettä ja leppoisia kesäpäiviä
Tänään on ollut oikea hellepäivä ja se kyllä tuntuu, mutta on ihana kun vaihteeksi ei sada. Eilinen ja tämä päivä on mennytkin tytön kanssa ulkona ollessa, kortteja ei siis hirmuisesti ole tehty. Laitan tähän kuitenkin yhden joka on ollut valmiina jonkin aikaa, sopii niin hyvin ajankohtaan, kun itsellä on "loma" eli työsopimus loppui 30.6. Kuva + mansikat on edellisestä magnolia klubipaketista ja väritelty akvarellikynillä ja pensselillä. (Jääköön nyt se sanahirviö pois). Sinällään harvinainen kortti, kun ei olekkaan neliö vaan ihan tavallinen, mutta tuo kuva sopi minusta paremmin tähän. Siinä tyttö loikoilee nurmella, jos joku ei saa selvää kuvasta :)

Eilen illalla sain tehtyä tämän siilikortin. Kuvan olen ostanut Sirpaliinalta ja taustan tulostanut netistä täältä. Kaipailin ensin nuottileimasinta, mutta hokasin sitten tämän taustapaperin ja se sai luvan kelvata tähän hätään.

perjantai 20. kesäkuuta 2008
Vauvakortti sinisenä
lauantai 14. kesäkuuta 2008
Kesälomakortti hoitajalle
Meidän neitokainen jää pois pitkäaikaiselta hoitajalta ensi viikolla, siksi hän teki hoitajalle rennon siilikortin. Ensi syksynä alkaa sitten eskari. Hän väritti itse promarkkereilla, leikkasi ja valitsi paperit + kukat. Minä hieman autoin laittamaan vain paikoilleen materiaalit. Ilmiselvästi tytöllä on värisilmää näihin juttuihin, ainakin äidin mielestä :)
keskiviikko 11. kesäkuuta 2008
Toipilaan hoitoa ja pari korttia
Tytöltä leikattiin sitten kita- ja nielurisat. Kaikki meni hyvin ja nyt ollaan kotosalla toipumassa. Viikko tuntuu vaan menevän tosi äkkiä ja ensi viikolla pitäisi jo mennä töihin. Itseä mietityttää miten tyttö jaksaa hoidossa ensi viikolla. Ruokavalio kun pitää olla vielä pehmeää ja rasitusta pitää välttää. Jospa se tästä jotenkin menisi.
Pari korttiakin olen saanut tehtyä. Magnolian vauvakuva käy mielestäni joko vastasyntyneelle tai 1v kortiksi. Kumma juttu muuten, mutta en osaa tehdä pojille kortteja. Tuostakin tuli automaattisesti tyttö :)
Olen aivan ihastunut näihin Penny Blackin leimoihin, täytynee hankkina muutama itsellekin. Tämä siili joka vie juoksujalkaa kukkia päivänsankarille, lähti tänään postiin. Teimme sitä yhdessä tytön kanssa eilen illalla. Sen enempää en kerron, jos sattuu että kortin saaja käy täällä blogissa kurkkimassa. "Postitettu"

sunnuntai 8. kesäkuuta 2008
Ampparikissa
Kulunen viikon saldoksi on tullut peräti yksi kortti, tämä Penny Blackin kissan olen saanut vaihdossa.
MYYTY

Viime viikon korttihaastekin jäi väliin ja samoin voi käydä tälläkin viikolla. Koko viikko on mennyt tytön sairastelun merkeissä. Tuntuu, että kaikki taudit pukkaa yhtäaikaa päälle. Huomenna olisi nielurisaleikkaus edessä, JOS lääkäri päättää leikata. Neiti kun ei ole vieläkään täysin kunnossa. Jos leikkaus tehdään, niin ensi viikko meneekin sitten toipilasta hoitaessa.

sunnuntai 18. toukokuuta 2008
Korttihaaste nro 6
sunnuntai 11. toukokuuta 2008
sunnuntai 27. huhtikuuta 2008
Väritysharjoittelua
Koko viikon on ollut täällä hiljaista, kun työ on vienyt kaiken ajan. Postia on tullut melkein joka päivä, mm. Magnolian klubipaketti. Ihmettelin kuorta, että mikä tää on ei mulle pitäisi tulla mitään :)
Joitan tuli heti koeleimattua, mutta en viitsinyt kuvata, laiskuus vaivasi.
Tänään olen sitten kokeillut paria erilaista väritystekniikkaa.
Kumpikin kuva on väritetty promarkereilla, mutta edvinin kuvaa vaalensin blenderillä. Housut ja kengät onnistui ihan hyvin, mutta puserosta tuli ruma. Muutenkin koko kuva meni pilalle. (Ei tule siis käyttöön.)
Tildan mekkoon käytin sitten tytön vahaväriä, pellavaöljyä ja stumppia. Ohjeen tähän tekniikkaan löysin täältä. No joo, en tiedä vielä olenko tähän ollenkaan tyytyväinen, kaipaan lisää harjoitusta, ja kunnon vahavärejä. Aina siis puuttuu jotakin :)
Joitan tuli heti koeleimattua, mutta en viitsinyt kuvata, laiskuus vaivasi.
Tänään olen sitten kokeillut paria erilaista väritystekniikkaa.
Kumpikin kuva on väritetty promarkereilla, mutta edvinin kuvaa vaalensin blenderillä. Housut ja kengät onnistui ihan hyvin, mutta puserosta tuli ruma. Muutenkin koko kuva meni pilalle. (Ei tule siis käyttöön.)Tildan mekkoon käytin sitten tytön vahaväriä, pellavaöljyä ja stumppia. Ohjeen tähän tekniikkaan löysin täältä. No joo, en tiedä vielä olenko tähän ollenkaan tyytyväinen, kaipaan lisää harjoitusta, ja kunnon vahavärejä. Aina siis puuttuu jotakin :)
sunnuntai 20. huhtikuuta 2008
Tyttökortti
Mukana korttihaasteessa
Päätin osallistua Jehkottaren korttihaasteeseen, eka kertaa siis mukana missään haasteessa.
Oli aika jännää tehdä kortti kun malli oli valmiina. tällainen siitä sitten tuli
Oli aika jännää tehdä kortti kun malli oli valmiina. tällainen siitä sitten tuli
sunnuntai 13. huhtikuuta 2008
Vähän valmistakin välillä
Tänään sain taas inspiraation kortteiluun. Viikolla ei yksinkertaisesti ollut aikaa ajatellakkaan asiaa.
Posti toi viikolla ebaysta ostamiani paperikukkia ja niitä laittelin sitten vähän jokaiseen korttiin :) , ovat kyllä ihania ja tahtoo lisää!!
Taustapapereina olen käyttänyt aika monessa netistä tulostamiani papereita, kun minulla ei vielä ole niitä kovinkaan paljoa. Eikä näillä leveysasteilla ole muuta askartelukauppaa kuin tiimari, jonka valikoima on aika suppea. Tekstit jätin taas pois, kun en tiedä vielä mihin tarkoitukseen kortit menee.
Tästä ekasta kortista tuli minun lemppari!

keskiviikko 2. huhtikuuta 2008
Postia Kanadasta
Viimeinkin sain tilaamani leimat täältä, iiihania! Tämä tilaus oli ikään kuin testitilaus, kun tilasin eka kertaa. Jatkossa tulee varmaan tilattua lisää, kunhan talous sallii. Suosittelen kyllä tätä kauppaa. Toimitus kesti parisen viikkoa.
Kirjeessä tuli myös muutama ylimääräinen leimasin "lahjana". Oikeassa reunassa olevat jouluiset leimat ja ilmapallo+ hyrrä ja tuo ihana hattupäinen pupu. Nyt piti sitten tietysti tilata toisesta paikasta sellaista "kalvoa" jolla saan pysymään nuo leimat kiinni akryylipalikassa. Eilen testasin sen verran, että käytin kaksipuoleista teippiä apuna.

tiistai 25. maaliskuuta 2008
Apinakaupan tilaus saapui
Eipä olisi voinut olla iloisempi yllätys tänään, kun hain postin. Mun Promarkerin tussit olivat tulleet, en yhtään osannut odottaa niitä vielä! Hetihän niitä piti kokeilla. Harmi vaan, että värit olivat aika tummia ja heti huomasin, että värejä ei todellakaan ole tarpeeksi. Harjoittelun puolelle menee vielä, pitää kokeilla erilaisia papereitakin. Nyt otin vain sen mikä oli valmiiksi leimattu.
Samassa paketissa tuli myös säiliövesivärisivellin (ylhäällä sininen). Siihen en ainakaan ollut tyytyväinen tai sitten en osannut käyttää. Mielestäni sieltä tuli vettä liikaa ja minun väritykset levisivät.

Ostin huutonetistä myös muutaman leimasimen ja nekin saapuivat tänään. Mies jo totesi, että kenellehän noita paketteja koko ajan tulee.. :) joskus kun olen hänelle huomautellut jatkuvasta pakettitulvasta.
No tässä on leimattua kuvaa niistä leimoista.

Kävin taas korttimanian kourissa -blogissa ja voi surkeus, hän oli linkittänyt ihanat sivut joilta saa ostaa valmiiksi leimattuja kuvia. Arvaahan sen kuka niitä alkoi kuolaamaan, hintakaan ei ollut paha. Sivu löytyy täältä, antaapa hyvän kiertää!

torstai 7. helmikuuta 2008
Magnolia kortti
En sitten malttanut olla tekemättä ensimmäistä korttia loppuun. Olen ihan tyytyväinen ensimmäiseen leimakorttiini. Valokuva vain hieman vääristää noita värejä, se tuo kiiltävää taustaa enempi esille kuin oikeasti.
MYYTY

Leima hommankanssa kävi sillä lailla, että saan uuden vasta muutaman viikon päästä, niitä kun ei ollut varastossa!! No enhän minä niin kauan jaksa odottaa :) , tilasin siis uuden Finnstamperilta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)