sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Kortti 40-vuotiaalle

Tein kaverilleni hänen näköisensä 40-v kortin. Meillä riitti hauskaa, kuvan vuoksi. Olin valinnut vanhan lukioaikaisen kuvan hänestä. Tämän seurauksena hän pyysi minua tekemään samanlaisen kortin hänen ystävälleen... jne.
Tämä on siis tehty samalla kaavalla. Kasvot peitin, jottei kukaan tunne, koska kuvan julkistamiseen ei ole lupaa. Kiva kuulla (ehkä jälkeenpäin) mitä saaja on kortista tykännyt!

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Korttihaaste nro 53

Haasteet jatkuu edelleen. Tänään päätin osallistua tällä uudella leimallani. Haasteen luonnoksen on tehnyt Arja, kiitokset siitä!
Käyttämäni taustapaperi on pitkään varastoissani pyörinyt, mutta sopi tähän viimeinkin. Pitsissä on hopeista lankaa seassa, joten se kiiltää ikävästi :(, ja leimasin on niitä NSS-leimasimia. Tytön pitämä ruusun kukkaosa on leimattu toiseen kertaan ja kiinnitetty tarratyynyillä koholleen + lisätty kimalleliimaa (kuten näkyy :) )

lauantai 11. huhtikuuta 2009

The Greeting Farm keijukainen

Tällainen ihana uutuus tuli minulle torstaina. Tätä leimasinta ei minun mielestäni vielä Suomesta saa, omani ostinkin Englannista. Sielläkin tämä näyttää olevan Greetin Farmin uutuuksista suosituin, on meinaan lähes joka paikasta loppuunmyyty. Mutta on tää niin suloinen, että....! Kuva puhukoon puolestaan. (siipiin olen laittanut kimalleliimaa ja päälle koholakkaa)

perjantai 10. huhtikuuta 2009

Äidille

Viikot vierii ja minä en saa mitään aikaan, korttien teko on totaalisesti "jäässä". Välillä tulee istuttua pöydän ääressä, mutta ajatus ei lähde eteenpäin. Pakolla on sitten turha yrittää värkätä. Uutta korttihaastettakin katseli, mutta nähtäväksi jää tuleeko toteutettua.
Tällaisen äitienpäiväkortin sain kuitenki tänään aikaan.
Kuva on väritetty kuivapastelleilla, taustapaperin ostin ask.kirppikseltä. Kukan keskellä on helmihattu, jonka koetilasin sayila -helmikaupasta.