torstai 13. maaliskuuta 2008

Keskiviikon korttipäivä

Eilen sain jonkun inspiksen ja tein aamupäivän kortteja. Kuvat oli valmiiksi kasattuna joten aikaa ei mennyt siihen, työ kävi paljon joutuisampaan. Cd levyt sai kyytiä ja teippiä kului. Kortit jätin ilman tekstiä, joten niihin voi sitten tarpeen mukaan valita sopivan tekstin.
Valmista satoa tässä
KAIKKI MYYTY

Tänään on sitten ollutkin vuorossa askartelutavaroiden järjestelyä. Ostin pari pientä säilytyslaatikkoa ja laitoin niihin valmiiksi kasatut 3D kuvat ja toiseen DMC lankani. Leimakuville tyhjeni sitten sopivasti pieni kenkälaatikko, jossa nuo kasatut kuvat aiemmin olivat. Vielä kun saan sen pienen lokerikon, johon voin järjestää kaikki pikkutavarat, ja pienen työkalupakin, johon ajattelin laittaa kaikki kuvioleikkurit ja työkaluni. Jospa se sitten tuo minunkin työpaikkani alkaisi näyttää inhimillisemmältä

Ei kommentteja: